Omat laulut

Vaeltajan tie -levylle valikoitui viisi omaa lauluani jotka syntyivät vuosien 2004 - 2006 aikana. 

Tule tanssitaan -laulu syntyi aikana jolloin ystäväni sairastui vakavasti ja samaan aikaan lapseni olivat pieniä.  Kerran lasten kanssa siivotessa katselin pientä tytärtäni, joka tanssi leluista tyhjentyneessä olohuoneessa ihaillen itseään peilistä, pyytäen minua mukaan tanssimaan kaiken touhun keskellä. Monta silloin haastavaa asiaa minulle: itsensä ihailu, tanssiminen ja heittäytyminen - ja kuoleman yllättävä läheisyys saivat helpotusta tämän laulun myötä.

Hymyn takana - pieni laulu on tallenne omien naamioidensa tunnistamisesta. Joskus naamiot ja roolit ovat tarpeellisia ja suojelevat sopivasti.  Olen ollut onnekas, kun tielleni on tullut sellaisia jotka itse ovat kasvaneet pois naamioistaan. Onnea on saada rauhassa laskea suojavarustuksensa ja näyttää se nurjempikin puoli, ja tulla silti hyväksytyksi. Naamioiden riisuminen on silti riski.

Teet sydämeni särkymään liittyy samaan avuttomuuden ajanjaksoon jossa ystävät kärsivät. En osannut sanoa, tehdä tai voida mitään. Tämä laulu puhuttelee minua edelleen muistuttaen edesmenneistä ystävistäni. Kokonaisuus on äkkiseltään pehmeä, mutta sisältää kovan ytimen: muuttuminen sattuu, kärsiminen ja suru on vaikeaa. Kasvusta voi myös kieltäytyä ja se on surullista sekin.

Toinen muuttumiseen ja havahtumiseen pohjautuva laulu on Minä ymmärrän nyt.  Kun itsetuntemus lisääntyy on myös pelottavaa kun  omat ajatusrakennelmat kaatuvat, huomaa  oman erehtyväisyyden, inhimillisyyden ja  heikkouden  joilta on itsensä piilottanut.  Jos totuuden paljastavaan peiliin katsoo liian aikaisin, silloin sitä hauras minä ei kestä. Oma "peilihetkeni" tapahtui avioliittoseminaarissa.  

Missä viivyt  -laulu on  jossain määrin toisinto virsiklassikosta Tule kanssani Herra Jeesus, sekä harmonian, melodian että teeman osalta. Tuo virsi on soinut monena väsyneenä aamuna mielessäni.  Laulussa samastun myös muutamaan Jeesusta eri tavalla lähestyneeseen naiseen:  Martan siskoon Mariaan, Magdalan Mariaan, kanaanilaiseen naiseen ja verenvuototaudista kärsineeseen naiseen.